Näitä hitaita aamuja kun taivas on harmaa ja kadut makaavat hiljaisina allani.
Ja yksinäisyys pauhaa korkeissa seinissä,
mutta sen ääni on se ääni jonka pitääkin kuulua.
Ja istun tämän pöydän ääressä
tai seison parvekkeen ovella.
Imen näitä aamuja itseeni ja juovun niistä sillä tiedän,
että nämä ovat viimeisiä tällaisia aamuja
tässä korkeassa huoneessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti