3. lokakuuta 2012
2. lokakuuta 2012
Lammet
Ohi sileinä kiiltävien lampien,
keltaisten puiden,
ajat meidät pois sieltä mistä minä olen kotoisin. Katson kuinka maan muodot muuttuvat, kasvavat ja kohoavat, metsät nousevat odottavina vasten harmaata taivasta.
Sitten koittavat pellot, mustiksi möyhittyinä, talvea ne varttuvat.
Lopulta tasoittuu taivaanranta ja laskeutuu lakeus johon oli niin vaikea tottua ennen kuin silmä siihen turtui.
Mutta ei se vieläkään ole minun sieluni maisema.
keltaisten puiden,
ajat meidät pois sieltä mistä minä olen kotoisin. Katson kuinka maan muodot muuttuvat, kasvavat ja kohoavat, metsät nousevat odottavina vasten harmaata taivasta.
Sitten koittavat pellot, mustiksi möyhittyinä, talvea ne varttuvat.
Lopulta tasoittuu taivaanranta ja laskeutuu lakeus johon oli niin vaikea tottua ennen kuin silmä siihen turtui.
Mutta ei se vieläkään ole minun sieluni maisema.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)