Yölle

Minä tervehdin sinua yö.
Sinua ja kaikkia sinun kaltaisiasi.
Jokaista mennyttä ja tulevaa.

Kaikkia lapsuuden kuulaita, omenankukantuoksuisia toukokuun öitä kun ikkuna oli auki ja linnut sirkuttivat eikä sellaista yötä voinut tuhlata nukkumiseen.
Jokaista yksin valvottua, omin kehoin elettyä, muistiin piirtynyttä ja niin suloista ja kirpeää.
Kaikkia kesäisiä, valoisia öitä, kun asfaltti tuntui lämpimältä jalkojen alla vielä aamuneljältä matkalla juhlista kotiin kengät kädessä roikkuen.
Niitäkin öitä, jotka ovat olleet täynnä unta ja unohdusta ja hetkellistä pilkahdusta toivosta kun toivo on jo mennyt.
Menneitä öitä, kun pakkanen on riuhtoi kivisiä kulmia, tyhjensi kadut ja autioitti pihat poltetulla maalla ja seurana olivat vain ajatukset ja kaipaus ja pullo halpaa punaviiniä.
Öitä jotka ovat katkenneet aamuun, liian lyhyisiin tunteihin, kadonneet kirjojen sivuille, piirtyneet viivoiksi sanoiksi muistikirjojeni lehdille.
Jokaista yötä, joka on antanut minun olla se mikä olen, asettamatta vaatimuksia, levollisena kulkenut rinnallani. Niiden varjoissa olen kasvanut siksi mikä olen.
Jotka ovat antaneet tilaa, pimeydessä terävöittäneet ääriviivat, tehneet kaiken kirkkaaksi ja sileäksi, edes aamukahdesta aamuneljään.

Ja tulevia öitä.
Teitä en vielä tunne.
Te olette kaukana, ruuhkan tuolla puolen.
Valovuosien päässä mutta tiedän että olette.
Kaikki se aika, joka tekee minusta minut, antaa merkityksen, saa jättämään jäljen.

Minä tervehdin sinua yö.
Sinun rauhaasi, sinun pimeyttäsi, hiljaisuutta joka on hetken aikaa sama muille kuin minulle.
Sitä pimeintä hetkeä, joka ei ole muuta kuin avautumaton portti.

Sillä me olemme yksi.
Ja taas hetken aikaa.